Kosteutta ja ilmavuutta hiuksiin

17.3.2015 - HIUKSEN HIENOSTI

Heti alkuun tunnustus: hiusasioissa suuntaamme katseen yleensä kampaamotuotteisiin päin. Näin siksi, että kampaamotuotteiden koostumus on miellyttänyt enemmän ja muutaman päivittäistavarapuolelta hankitun vikaostoksen jälkeen on ollut helpompaa jämähtää tuttuihin tuotteisiin. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että sekä meikki- että hiustuotepuolella on tapahtunut mahtavia asioita – nimenomaan markettipuolella! Ei, vieläkään ei ole Lorkun Total Repair 5 Damage Erasing Balm ilmestynyt hyllyihin (milloin, L’oreal, milloin?!), mutta muuta kivaa on löytynyt.

Biozellin kosteuttava hiusnaamio kosteuttaa ja jättää hiukset kiiltäviksi. Ainesosaluettelo on mukavan ytimekäs ja kosteutusta tarjoillaan mm. arganöljyn voimin. Naamiota kehotetaan muhittelemaan useampi minuutti ennen poishuuhtelua. Biozell sanoo tuotteen olevan tehokosteuttava, mutta hyvin kuivissa hiuksissa todellinen teho jää ”mukavan peruskosteuttavan” tasolle. Pahasti kuivuneille tai vaurioituneille hiuksile tehot eivät kyllä riitä. Tätä tuotetta kannattaa kokeilla tavallisen hoitoaineen tapaan, muutaman minuutin vaikutusajalla (joskin parhaimmat tulokset saadaan 5-10 minuutin muhittelulla).

Biozellin kosteuttavaa hiusnaamiota joutuu työstämään hiuksiin suurehkon määrän, sillä sen koostumus on verrattain ohutta. Poishuuhtelun yhteydessä hiukset eivät tunnu kovinkaan sileiltä, mutta kuivuttuaan lopputulos on miellyttävä. Pahimpien takkujen selvitykseen tarvitaan kunnon kourallinen tuotetta, eli kovasti takuttuva (ja sähköistyvä!) tukkaa kaipaa jätettävää hoitoainetta viimeistelyyn. Puutteistaan huolimatta hiusnaamio on kokeilemisen arvoinen, sillä se on helppokäyttöinen ja jättää hiukset ilmaviksi ja kiiltäviksi ilman muovisen tuntuista kerrostumaa.

kosteuttava hiusnaamio_oqygen moisture souffle

 

Uusi, suuri rakkaus on löytynyt Doven Oxygen & Moisture Souffle Treatmentista! Kuten Biozelliakin, huonokuntoiseen hiukseen tuotetta kuluu valtava määrä kerralla ja pahimmat takut kaipaavat selvittävää hiussuihketta, mutta voi pojat kun tukka on ilmava ja kiiltävä kuivuttuaan! Oxygen & Moisture -sarja on suunnattu erityisesti ohuille hiuksille ja luultavasti hentohiuksiset pärjäävätkin huomattavasti pienemmällä tuotemäärällä. Tämä sarja on kerännyt kehuja keveydestään ja toimivuudestaan lässähtämiseen taipuvissa hiuksissa; mm. Essie Button vannoo Oxygen & Moisture -tuotteiden nimeen.

Myös Souffle Treatmentin koostumus on aika ohutta tehohoidoksi, mutta tuoksu on mukavan neutraali ja levitys on helppoa. Kuten Biozellin hiusnaamiotakin, kuivassa ja kärsineessä hiuksessa tämä tuote on toimittanut arkihoitoaineen virkaa ja silottavaa vaikutus on maltillinen. Parempikuntoiselle hiukselle taas tämä naamio toiminee tehohoitona. Kuivina ja kylminä päivinä jätettävä hoitoaine tai hiusseerumi on ollut välttämätön sähköisyyden ehkäisemiseksi.  Siltikin, Souffle Treatment on palauttanut uskon käsitteeseen ”hyvä ja edullinen hiusnaamio”.

Onko sinulla kokemuksia Oxygen & Moisture Souffle Treatmentista? Auta muita tiedonnälkäisijä ja kirjoita arvostelu täällä!

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterPin on Pinterest0
- Beautify

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterPin on Pinterest0

Beautify Editorial

Me rakastamme kaikkea kosmetiikkaan ja kauneuteen liittyvää! Editorialissamme esiintyy niin Beautifyn tiimin rakkausoodeja lempituotteillemme kuin innolla toteutettuja yhteistyöpostauksia mielenkiintoisten brändien kanssa.

Editoriaalissamme käytetään mainoslinkkejä, joiden avulla rahoitamme sivuston ylläpitoa. Yhteistyöpostaukset merkitsemme yhteistyö-tagilla.

Onko sinulla mielessä juttuaihe? Haluatko nähdä sivustollamme tietyn brändin tuotteita? Ota meihin yhteyttä! beautify@beautify.fi





OLETKO KOKEILLUT NÄITÄ TUOTTEITA?