Finnit pois – miten nujertaa näpyt?

6.11.2016 - RAKKAUDESTA IHONHOITOON

Monet meistä kärsivät epäpuhtaasta ihosta. Joillekin se tarkoittaa näkyviä mustapäitä nenässä, toiselle kamppailua yhä uudelleen poskille ilmestyvien finnien kanssa. Oli epäpuhtauksien määrä mikä tahansa, ne turhauttavat ja ärsyttävät. Ohessa muutama kikka, joilla ihon saa pysymään vähän nätimpänä. Huom, jos kärsit aknesta, kannattaa rohkeasti kääntyä ihotautilääkärin puoleen.

Kokeile kasvonaamiota! Jos illalla tuntuu tai näyttää siltä, että aamulla vastassa on näppyiset kasvot, kannattaa kaapista kaivaa esiin puhdistava kasvonaamio.

Pixi Glow Mud Mask (20,95 €)

Erityisesti mutanaamiot ovat hyviä puhdistamaan ja raikastamaan ihoa. Ne saattavat kuitenkin myös kuivattaa, mikä ei ole hyvä juttu. Pixin Glow Mud Mask on tämän hetkinen suosikkinaamio epäpuhtaan ihon hoitamiseen ja puhdistamiseen. Se jättää ihon kimmoisen raikkaaksi ja hillitsee pintaan pyrkivien näppyjen muodostumista.

Glow Mud Mask on myös hellä mutta tehokas ensihoito jo näkyviin ponnahtaneille finneille. Suoraan näpyn päälle laitettuna ja siihen pidemmäksi aikaa jätettynä, Glow Mud Mask auttaa pienentämään ärtynyttä finniä ja nopeuttaa sen katoamista.

Origins Out of Trouble (25 €)

Originsin Out of Trouble on koostumukseltaan lähinnä hammastahnaa muistuttava näppyjen nitistäjä, jossa on sinkkiä tehoaineena. Sinkki on tehokas ainesosa rauhoittamaan ja hillitsemään finnejä. Out of Troublea voi käyttää 10 minuutin tehonaamiona tai sitten taputella suoraan finnien päälle ja jättää siihen pidemmäksi aikaa. Naamio kuivaa iholle, muttei kuivata sitä. Sen sijaan se rauhoittaa ärtyneitä näppyjä ja vauhdittaa niiden katoamista.

Joskus olemme ehkä, mahdollisesti, jättäneet Out of Trouble -nokareen finnin päälle yön yli erinomaisin tuloksin, mutta tätä ei voi suositella usein tehtäväksi. Ihon täytyy saada kuitenkin hengittääkin. Herkkänenäiset huom: Out of Troublessa on aika tymäkkä Vicksin tuoksu.

Hoida ihoa yön yli! Naamiot ja kuorinnat eivät aina riitä. Usein itsepäiset näpyt tarvitsevat lisäksi täsmähoitoa.

La Roche-Posay Effaclar Duo+ (18.9 €)

La Roche-Posayn Effaclar Duo+ hallitsee tällä hetkellä finnivoiteiden ykkössijaa. Se pienentää, rauhoittaa ja hävittää näppyjä tehokkaasti jo yhden yön aikana. Isot ja ärhäkät finnit tarvitsevat useamman levityskerran ennen häviämistä kokonaan.

Juokseva, läpinäkyväksi kuivuva Effaclar Duo+ levitetään puhtaalle iholle ja annetaan kuivahtaa. Se toimii myös aamuisin käytettynä meikin alla, mutta rullautumisvaaran takia kannattaa kasvoille levittää todella ohut kerros tuotetta.

Decleor Purifying Night Balm (43 €) 

Decleorin Purifying Night Balm jakaa mielipiteitä. Toisaalta se on epähygieeniseen purkkiin pakattu, vahvoja eteerisiä öljyjä sisältävä tuote (eteeristen öljyjen käytöstä kiistellään koko ajan ja useat suosittelevat herkkä- ja herkästi tukkeutuva ihoisten välttelevän kaikkea hajustettua). Toisaalta Purifying Night Balm on todella hyvä puhdistamaan ja kirkastamaan ihoa sekä pysäyttämään alkavien näppyjen kasvaminen.

Nimensä mukaisesti Purifying Night Balm on tönkkö balmi, joka sulaa hierottaessa iholle ja imeytyy lopullisesti yön aikana. Se kosteuttaa ja hoitaa mutta myös puhdistaa. Aamulla ihoa on pehmeä ja heleä. Myös näpyt ovat rauhoittuneet ja pienentyneet, varsinkin muutaman hoitoyön jälkeen.

Onko siellä jakaa hyviä tuotevinkkejä finnihyökkäyksen varalle? Jätä arvostelu, kaikki apu otetaan vastaan!

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterPin on Pinterest0
- Beautify

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterPin on Pinterest0

Beautify Editorial

Me rakastamme kaikkea kosmetiikkaan ja kauneuteen liittyvää! Editorialissamme esiintyy niin Beautifyn tiimin rakkausoodeja lempituotteillemme kuin innolla toteutettuja yhteistyöpostauksia mielenkiintoisten brändien kanssa.

Editoriaalissamme käytetään mainoslinkkejä, joiden avulla rahoitamme sivuston ylläpitoa. Yhteistyöpostaukset merkitsemme yhteistyö-tagilla.

Onko sinulla mielessä juttuaihe? Haluatko nähdä sivustollamme tietyn brändin tuotteita? Ota meihin yhteyttä! beautify@beautify.fi





OLETKO KOKEILLUT NÄITÄ TUOTTEITA?
CC-voide SPF 20
 
4.1 (64)
Blush Brush
 
4.7 (21)
SIN
SIN
 
5.0 (2)